Yksinolon ylistys Mitä yksinolo on? Miksi se on tärkeää? Miksi minä kaipaan niin paljon yksinoloa? Yksinolo on irtautumista sosiaalisista suhteista. Fyysisesti ovat ehkä eniten yksin suurten vuorien seinämillä ponnistelevat soolokiipeilijät, Etelämantereen yksinvaeltajat, valtameriä ylittävät yksinpurjehtijat, hiljaisilla aavikoilla majailevat erakot sekä avaruudessa leijuvat yksittäiset astronautit. Tosin onhan kaupungissa asuva erakkokin kotonaan yksin, vaikka fyysinen etäisyys muihin ei ole suuri. Maaseudun ja varsinkin erämaan erakko on jo enemmän yksin, sillä hän ei ehkä näe muita vaikka lähtisi kotoaan tai muusta suljetusta tilasta. Jos on itselleen vieraassa, tuntemattomassa paikassa, tuntee olevansa vahvemmin yksin kuin tutussa maisemassa. Näin on etenkin jos vieraassa paikassa on vaarallista. Yksinolon ääritapaukseksi voi kuvitella eksyneen, lumimyrskyyn joutuneen vuorikiipeilijän, joka näkee ympärillään vain kiveä ja jäätä, ja jolla ei ole mitään keinoa pyytää apua. Hän on pelottavan omillaan ja varmasti tuntee olonsa yksinäiseksi. Yksinäisyys on negatiivinen tunne yksinoloa kohtaan, eli silloin ihminen toivoo pääsevänsä sosiaalisiin suhteisiin. Henkinen yksinolo on pitkälti vaikenemista, ja vastaavasti yksin oleva ei kuuntele kenenkään läsnä olevan puhetta. Tyystin hiljaisessa seurassa oleva ihminen voikin kokea olevansa melko itsekseen ja yksin. Esimerkiksi uima-altaalla olen aika yksin vaikka ympärillä on kymmeniä uimareita, jos he vain ovat hiljaa. Tyhjillä aavikoilla on hiljaista, samoin kotona yön pimeinä tunteina. Tuuli ja muut elottoman luonnon äänet eivät heikennä yksinolon kokemusta, mutta eläinten - ja etenkin lemmikkien - äänet saattavat nostaa tunteen, ettei ole täysin yksin. Puhumisen ja kuuntelun lisäksi yksinoloa haittaavat tai auttavat mielen muut liikkeet ja toiminnot: ajattelu, tunteminen, asennoituminen. Yksinolon tunnetta kohottaa se, ettei ajattele muita ihmisiä. Toisen ihmisen kuvitteleminen tekee jo hiukan sosiaaliseksi. Fyysinen yksinolo yleensä edesauttaa henkistä: kun lähistöllä ei ole ketään jolle puhua tai jonka kanssa kommunikoida, henkinen yksinolo on jossain määrin väistämätöntä. Myös tiedotus-, kommunikaatio- ja viihdevälineiden välttäminen lisää yksinoloa. Jos katsoo elokuvia, kuuntelee radiota tai lukee lehtiä ja kirjoja, on jo niukemmin yksin. Henkinen yksinolo on myös sen näkemistä ja myöntämistä, että elämän mielekkyyteen liittyvät hengelliset suuntautumiset ovat jokaisen oman harkinnan ja hyväksynnän varassa. Ihminen on omillaan, halusipa tai ei. Hän ei voi tarrautua mihinkään uskomukseen tai vakaumukseen ja kuvitella sen olevan annettu, valmis, mahdoton kiertää. Joissain suljetuissa yhteisöissä, etenkin primitiivisissä, tätä on ehkä vaikea nähdä, koska siellä tietylle maailmankatsomukselle ei tarjoudu vaihtoehtoja. Me elämme maailmassa, jossa kaiken voi ottaa tai jättää oman punnintansa, omien kokemustensa, omien vaistojensa mukaisesti. Tämän yksinolon Nietzsche näki selkeästi nimittäessään sitä hyveeksi. Yksinolon hyvettä eivät toki kaikki tunnista ja tunnusta, mutta filosofien pitäisi se tehdä.
Miksi haluan olla yksin? 1 Yksin kaikki aika on omaa, omassa käytössä. Sosiaalisissa suhteissa ajankäyttö hajoaa siten, että osa siitä kuluu muiden ihmisten asioiden miettimiseen ja heidän asioidensa hoitamiseen. Tämä on samalla ihmisen itseyden jakautumista ja sirpaloitumista. Yksin ihminen kokoaa itsensä sosiaalisesta maailmasta yhteen. Vain ihminen itse, minä, olen itselleni väistämätön. Kaikki muut ovat maailmassani satunnaisia. Tämän maailman aika, aika ennen kuolemaa, on ensisijaisesti väistämättömän ihmisen aikaa, minun aikaani. 2 Yksin on aikaa tunnustella ja tutkia omia ajatuksiaan, mielikuviaan, haaveitaan, halujaan ja tunteitaan. Ihminen saa silloin helpommin yhteyden sisäiseen maailmaansa ja voi nähdä syvemmin, mitä nyt on, mitä voisi olla ja mitä toivoisi olevansa. Öisissä unissaan ihminen on omassa maailmassaan, jonka tapahtumat etenevät itsenäisesti, muusta maailmasta riippumatta. Unien tulkinta on ihmisen omimman mielen ja luonnon selvittämistä. 3 Yksin on vapaa tekemään mitä varsinaisesti haluaa. Sosiaalisissa suhteissa otamme lähes väistämättä huomioon toisten ihmisten mielipiteet ja toiveet, mutta yksin olemme vapaita näistä siteistä. Yksin on itsenäinen, riippumaton muista. (Leibnizin monadi on metafyysinen käsitys, jossa autarkian idea viedään äärimmäisyyksiin, osaksi maailman väistämätöntä rakennetta.) Silloin on myös omillaan eli ilman muiden apua. Tämä voi kyllä joskus olla huonokin asia, kuten pulaan joutuneen vuorikiipeilijän esimerkki osoittaa; mutta yleensä omillaan oleminen antaa itseluottamusta ja henkistä voimaa. 4 Itsenäisyyden ja riippumattomuuden lisäksi puhun itselleni usein omalakisuudesta: yksin ollessa muiden puhe ja toiminta eivät häiritse oman luonnon omalakista kehkeytymistä. Nietzschekin tunsi tarvetta muurata henkensä ympärille suojelevat seinämät sosiaalisia vaikutteita vastaan. Hän tarvitsi yksinoloa ollakseen autonominen, tullakseen siksi mitä on, toteuttaakseen ominta luontoaan. Erityisesti heteronominen samanlaistuminen on uhka. 5 Sosiaalisissa suhteissa meidän on usein keskitettävä huomiomme johonkin seikkaan esimerkiksi yhteistoimintaa silmälläpitäen, mutta yksin voi antaa ajatusten ja mielikuvien lennellä ja harhailla vailla päämäärää. Vapaa assosiointi, haaveilu ja mielikuvittelu voivat johtaa uusiin oivalluksiin. Yksin on muutenkin aikaa itsenäiselle luovuudelle. Taiteilija, tieteilijä ja filosofi kaipaavat ja tarvitsevat yksinoloa jo pelkästään siihen, että voivat tuottaa teoksensa. 6 Yksin voi kokea maailman häiriöttömämmin. Puhe, häly ja teknisesti tuotetut kuvat erkaannuttavat välittömästi avautuvan maailman näkemisestä ja kuuntelemisesta. Näen puut, meren ja muun luonnon selvemmin ja yksityiskohtaisemmin, jos en samalla puhu tai kuuntele toisen puhetta. Jo toisen läsnäolo vie huomiotani siitä, mitä on tässä ja tapahtuu. 7 Yksin voi vapautua maailmallisuudesta ja saada mielenrauhaa. Sosiaaliset suhteet vievät meidät helposti negatiivisten arviointien ja tuntemusten kurimukseen. Alamme tuntea vihaa, katkeruutta, ahneutta, kunnianhimoa ja muita maailmallisia tunteita. Yksin ehkä irtaudumme näistä tunnekuvioista ja mielemme voi tyyntyä. Näin on etenkin, jos emme kuvitelmissamme, oman päämme sisällä, jatka muiden ihmisten puhumista aivan kuin he olisivat läsnä. Ihmiset haihtuvat ajatuksistani, ja olen maailmani ainoa asukas, rauhassa. 8 Yksin saa myös etäisyyttä sosiaalisen maailman epäviihtyisiin, tylsistyttäviin, tuhoisiin ja muuten vastenmielisiin puoliin. Nykyään teknis-kaupallis-byrokraattinen todellisuus on usein luotaantyöntävä toimistoineen, ostoskeskuksineen, teollisuushalleineen, kaivoksineen ja moottoriteineen. Tuo maailma on miljoonien ihmisten yhdessä ylläpitämä, ja lukemattomat sosiaaliset suhteet liittävät meitä siihen. Moderni elämä on myös osa meitä itseämme, koska olemme siihen kasvaneet ja tottuneet: ajattelemme kuten tässä sivilisaatiossa on tapana ajatella. Yksinolo voi olla lääkettä ja taistelua tuota sisäistä miehittäjää vastaan. Saan ominta itseyttäni takaisin ja eheydyn. Ehkä olen saaressa kaukana merellä, ja modernin elämän pauhu on jäänyt taakse. Yksin oleva ei anna tälle kamalalle maailmalle mitään muuta kuin hiljaisuutensa ja poissaolonsa. Hän on kadonnut. 9 Jos yhteisön viihdykkeet ja hälinät eivät hajota huomiotamme, voimme kokea sisäisyyden pohjattoman hiljaisuuden. Yöllä tuntuu joskus siltä kuin ajatukset olisivat vain pintamurinaa mittaamattomassa hiljaisuudessa, jonkinlainen sivuseikka. Ehkä ihminen on syvimmillään ja olennaisimmillaan tätä tyhjää hiljaisuutta.
Kirjallisuutta esimerkiksi Koch, Philip Solitude Kull, Robert Solitude Long, John (toim.) The high lonesome Maitland, Sara How to be alone Storr, Anthony Solitude www.hermitary.com |