Huomioita Uschanoville

Tommi Uschanov ja minä keskustelimme Minervan Pöllössä (1/2000) Wittgensteinin etiikasta. Korjaan vielä seuraavassa Uschanovin virheitä ja sekaannuksia.

Monet perusasiatkin ovat Uschanoville epäselviä. Erityisesti kiinnittyy huomio siihen, että Uschanov luulee monien ihmisten kannattaneen ajatusta ehdottomiksi ymmärrettyjen arvolauseiden mielekkyydestä. Itse asiassa Wittgenstein ymmärsi sanat 'etiikka' ja 'ehdoton' niin eriskummallisella tavalla, ettei hänen kritiikilleen voida löytää selviä kohteita lainkaan. Usein tekee mieleni sanoa: Wittgenstein keksi kritiikkinsä kohteen. Sama pätee kai logiikankin kohdalla. Uschanovkin myöntää, että Wittgenstein ymmärsi sen ehdottomuuden jo lähtökohtaisesti eri tavalla kuin Frege ja Russell. Mitä se sellainen kritiikki on, jossa arvostellaan jotain muuta kuin kritiikissä mainittua henkilöä tai ajatusta? Ei se ainakaan näihin kohteisiin osu.

Toinen peruserehdys tuli ilmi sähköpostikeskustelussa. Uschanov ei ainakaan silloin ymmärtänyt, että Wittgensteinin etiikalla ei ole eikä voi olla mitään merkitystä sille, miten me elämämme elämme. Kukaan ei voi elää ja ajatella ehdottomien arvolauseiden mukaisesti eikä niiden vastaisesti, koska yhtä ja samaa elämää voidaan sanoa ehdottomassa mielessä hyväksi tai ehdottomassa mielessä pahaksi täysin mielivaltaisesti. Mikään elämä ei siis voi "ilmentää" ehdotonta arvoa tai sen puutetta. Tähän johtaa Wittgensteinin käsitys, että arvolla ei ole "mitään tekemistä" sen kanssa, millainen maailma eli elämä on.

Olen joskus nimittänyt Wittgensteinia transsendentaaliseksi stoalaiseksi. Stoalaisuuteen viittaa mm. keskittyminen tahtoon ja asenteeseen arvon kannatteena sekä maailman tosiasioiden yhdentekevyys. Transsendentaalisuus merkitsee tässä mm. sitä, että Wittgensteinin ajattelussa myös psykologiset seikat ovat arvon kannalta merkityksettömiä. Kukaan ei myöskään voi tietää arvosta mitään. Transsendentaalisuus viedään niin pitkälle, että seuraa tuo merkityksettömyys elämän kannalta: enää ei ole merkitystä silläkään, mitä tahdot tai miten asennoidut. Transsendentaalinen tahtominen on samanlaista nonsensia kuin ehdoton arvo. Tämä tahtohan ei muuta elämässä mitään eikä sen suuntautumiselle voi olla mitään kriteereitä. Sen voi sanoa suuntautuvan näin tai noin, mutta jokainen tämän tyylinen suunnanmääritys on mielivaltainen.

Jatkakaamme:

1) Uschanovin mukaan Cora Diamondin tulkinta on se, että kun puhumme ehdottomasta arvosta, puhumme itse asiassa jostain muusta. Uschanov tarkoittanee suhteellista arvoa. (Sähköpostikeskustelu vahvisti tämän käsityksen.)

Uschanov kirjoittaa aivan kuin olisin kieltänyt Diamondin näkemyksen oikeellisuuden. This is not the case, my friend. Itse asiassa sanon puheena olevassa kirjassani, että kaikki mielekkäät eettiset arvostelmat ovat suhteellisia eikä mitään ehdottomia arvostelmia ole olemassa. Toisaalta sanon niinkin, että jos tulkitsemme jonkin arvostelman ehdottomaksi, niin silloin tulkinnaltamme ja tulkitsemaltamme lauseelta puuttuu mieli -- ehdottomat arvostelmat ovat mielettömiä. Nämä ovat saman asian kaksi eri puolta. En ole aivan varma, esittäisikö Diamond asian täsmälleen näin, mutta näin se todellisuudessa on.

Edelleen Uschanov sanoo, että Diamondin mukaan on yhdentekevää, puhutaanko ehdottoman arvon supraonttisuudesta vai olemattomuudesta. Ensin hän kirjoittaa, etten ole ymmärtänyt Diamondia. Sitten hän jatkaa: "Diamondin mukaan on täysin sama, yritetäänkö puhua elämän arvon ylionttisuudesta vai ehdottomien arvoarvostelmien viittauskohteen olemattomuudesta..."

Vaikka Diamond ajattelisikin näin (ja tästä en ole yhtä varma kuin Uschanov), mainittu käsitys on itsessään väärä. Vain sellaisen asian olemassaolo voidaan kieltää, joka voisi kuulua maailmaan, olla tosiseikka. Tähän viittaan puhuessani ehdottoman arvon supraonttisuudesta. On aivan eri asia sanoa, että ehdotonta arvoa ei ole, kuin että ehdottoman arvon olemassaoloa ei voida mielekkäästi kieltää eikä myöntää. Jos Diamond väittäisi muuta, hän olisi huolimattomampi kirjoittaja kuin uskon hänen olevan.

Kun sanon kirjassani, että suhteellisten mutta ehdottomiksi tulkittujen arvoarvostelmien mielettömyys ei ole samanlaista kuin esimerkiksi merkkijonon "Ldkjfo sks", viittaan siihen, että suhteellisilla arvostelmilla tosiasiallisesti on merkitys kun taas tuolla mielettömällä merkkijonolla ei ole -- vaikka sillekin siis voidaan keksiä merkitys, kuten olemme Uschanovin kanssa havainneet ja kuten sanon kirjassani. Uschanov toteaa vastauksessaan sangen hupaisasti, että ehdottomillekin arvolauseille voidaan keksiä jokin merkitys -- hupaisaa sikäli, että niillähän on jo merkitys, nimittäin suhteellinen merkitys.

2) Uschanov sanoo: "Tukiainen toteaa, ettei ole kiistänyt näytelmien tai maalausten voivan ilmentää eettistä arvoa." Tämä saattaa olla hieman harhaanjohtava tulkinta Tukiaisesta, koska nyt lukija voi ajatella hänen sanovan, että näytelmät voivat ilmentää eettistä arvoa. Näin Tukiainen ei nimenomaan sano, koska hänen mukaansa koko puhe eettisen arvon ilmenemisestä on nonsensia.

Toistan vielä: wittgensteinilaisittain ymmärretyn eettisen arvon ilmeneminen ei eroa mitenkään sen ilmenemättömyydestä. Koska eettinen arvo on kokonaan irrallaan kaikista elämän tosiseikoista, koko puhe siitä, että tässä tai tuossa näytelmässä ilmeni eettistä arvoa, on mieletöntä. Se on mieletöntä täydellisen mielivaltaisuutensa takia: ei voida edes periaatteessa mainita mitään kriteeriä sille, onko jossakin näytelmässä ehdotonta arvoa vai ei. Voit sanoa näin tai noin ihan miten ja milloin haluat.

Uschanovia hämmentää se tapa, jolla käytän sanoja 'esittää', 'ilmaista' ja 'ilmentää'. Selvitän vielä asiaa. Kun sanon kirjassani, ettei mikään näytelmä tai maalaus voi "esittää tai ilmaista" ehdotonta arvoa, 'esittäminen' viittaa kuvaamiseen ja ajatukseen lauseista kuvina. Edelleen se viittaa kuvalliseen esittämiseen maalauksissa ja miksei myös näytelmissä tapahtuvaan esittämiseen. 'Ilmaiseminen' on puolestaan käännös sanalle 'express', jota Wittgenstein käyttää englanninkielisessä esitelmässään viittaamaan erityisesti sanalliseen ilmaisemiseen. Tractatuksessa (6.522) esiintyy verbi 'aussprechen'. 'Ilmentäminen' taas on käännös ilmaisuille 'zeigen' ja 'show'. Tarkkuutta Uschanov, tarkkuutta...

3) Lainaan: "Jos ajattelemme 1900-luvun hengenhistoriaa, niin on kyllä totta, että 1900-luvun alkuvuosikymmeninä suuri osa länsimaisista intellektuelleista uskoi juuri sellaiseen epäkriittiseen arvoabsolutismiin, jollaista vastaan Wittgenstein etiikan esitelmässään taisteli. Niin uuskantilaiset, absoluuttiset idealistit, marxisti-leninistit kuin natsitkin uskoivat siihen. Ja esimerkiksi Bloomsburyn ryhmä, jonka etäispesäke etiikan esitelmää vuonna 1929 kuunnellut The Heretics -yhdistys oli, perusti koko etiikkakäsityksensä siihen tulkitessaan G.E. Mooren väärin ja kivettäessään hänen puheensa itseisarvoista ajatukseksi absoluuttisista itseisarvoista."

On vaikea pysyä rauhallisena lukiessaan näin sekavaa ja historiallisesti epätarkkaa esitystä. Esimerkiksi natsien rotuajattelu ei varmasti ollut absolutistista siinä merkityksessä, jonka Wittgenstein antoi sanalle 'absoluuttinen'. Natsit esimerkiksi ajattelivat usein, että jos henkilö on juutalainen, häntä on pidettävä syyllisenä. Ajatus on se, että syyllisyys perustuu tuon ihmisen juutalaisuuteen. Jos henkilö on arjalainen, samanlaista syyllisyyttä ei ole. Wittgensteinin ajattelussa syyllisyys ei olisi missään yhteydessä siihen, onko henkilö juutalainen vai ei tai mitä hän on tehnyt ja ajatellut. Bloomsburyn ihmiset eivät olisi hekään sanoneet: "Kukan arvon kannalta ei ole merkitystä sillä, millainen se on." Uschanovin käyttämä käsitemonsteri "absoluuttinen itseisarvoisuus" ei tule kyseeseen, ei ainakaan jos sen on tarkoitus rakentaa jonkinlainen silta Wittgensteinin absoluuttisen etiikan ja Bloomsburyn piirin välille. Englantilainen maltillisuus -- myös Bloomsburyn maltillisuus -- oli Wittgensteinista kaukana. Mistään itseisarvoisuudesta ei Wittgensteinin kohdalla voida sanoa olevan kyse.

Kaikilla Uschanovin mainitsemilla ryhmittymillä etiikka ajateltiin joksikin sellaiseksi, jolla on käytännön merkitystä: on jotenkin erilaista, jos toteutamme hyvää sen sijaan että toteuttaisimme pahaa. Wittgensteinin ajattelusta seuraa, että arvo ja sen saavuttaminen ei eroa mitenkään arvon puutteesta ja sen saavuttamatta jäämisestä. Wittgensteinin etiikalla ei ole merkitystä elämässä. Se ei ilmene mitenkään siinä, mitä me ajattelemme, tunnemme ja teemme.

4) Uschanovin mukaan Diamondin Wittgenstein olisi ollut kanssani yhtä mieltä siitä, että näkemys ehdottomien arvolauseiden mielettömyydestä ei vaadi tuekseen Tractatuksen käsityksiä kielen ja maailman olemuksesta. Wittgenstein ajatteli nähdäkseni toisin (ks. tässä yhteydessä se Wittgensteinin kirje von Fickerille, jossa hän selostaa Tractatuksen pointin olevan eettinen). Jos mielettömyys voidaan osoittaa myös ilman Tractatuksen näkemyksiä kielestä ja maailmasta, niin miksi Tractatus kirjoitettiin? Eikö esitelmä etiikasta olisi riittänyt? Joka tapauksessa olen tyytyväinen, jos Uschanov on kanssani yhtä mieltä tästä tärkeästä tulkinta-asiasta.

Uschanovin mielestä pidän erottelua varhais- ja myöhäis-Wittgensteinin välillä liian itsestäänselvänä. Erotteluni on lähinnä kronologinen. En ole ottanut mitään yleistä kantaa siihen, ovatko nämä kaksi vaihetta samanlaisia vai erilaisia, onko jatkuvuuksia tms.

5) Uschanov kysyy, onko myöhäis-Wittgensteinissa varhaisempaan versioon nähden jotain uutta, mitä tulee eettisten käsitteiden tutkimiseen. Nimenomaan etiikkaan liittyen asiasta on todella vaikea sanoa juuri mitään, koska materiaalia on niin vähän ja senkin ymmärrettävyys ei aina ole huippuluokkaa (ehkä siitä johtuen, että suurin osa siitä on muistinvaraista suullisten keskusteluiden kertaamista). Tärkeät pointit koskevat filosofian metodeja ja niiden käyttöä etiikan käsitteiden tutkimisessa. Kyllä tästä asiasta on ihan kelvollisia esityksiä. Esim. Johnstonin kirjassa on paljon hyvää ainesta (vaikka on siinä vähintään yhtä paljon nopeasti ajateltua sotkuakin). Wittgensteinin painotukset koskevat eettisten käsitteiden merkitysten epämääräisyyttä, niiden monikäyttöisyyttä jne.

6) Uschanov sanoo: "Tukiainen kyseenalaistaa yhä, että Wittgenstein olisi 'meistä' puhuessaan kirjoittanut lähinnä kollegojaan ja muita samanlaisista filosofisista ongelmista kärsiviä varten. Hän väittää, että Wittgensteinin tieteellis-teknologis-teollista elämänmuotoa kohtaan tuntema syvä inho todistaa sen, että hänen käsittelemänsä filosofiset ongelmat ovat suurten ihmismassojen ongelmia."

Tässä Uschanov tulkitsee minua täysin väärin. En suinkaan yksinkertaisesti sano Wittgensteinin käsittelevän suurten joukkojen ongelmia. Ehkäpä Wittgensteinilla itsellään ei ollut asiasta kovinkaan selvää käsitystä. Joskus hän sanoo kirjoittavansa ongelmista, jotka ovat pysyneet samoina antiikin ajoista lähtien, koska "kielemme on pysynyt samana" (sic). Joskus hän sanoo, että käsittelyn alaiset ongelmat häviäisivät, jos "ihmiset" eläisivät toisin. Aika harvoin hän sanoo käsittelevänsä jonkun tietyn ihmisen kysymyksiä. Onhan siellä tietysti joitakin viittauksia Mooren todistuksiin ja muihin, mutta nämä ovat selvästi poikkeuksia.

Useimmiten Wittgenstein jättää avoimeksi, kenen ongelmia hän käsittelee. Tämä epämääräisyys on mielestäni hänen kirjoitustensa päälinja (ks. kirjani). Päälinja ei ole se, että hän ilmoittaisi käsittelevänsä lauman, sivilisaation tai tieteellis-teknologis-teollisen elämänmenon ongelmia. Päälinja ei ole myöskään keskittyminen erityisten, nimeltä mainittujen ihmisten kysymyksiin.

Tietysti Wittgenstein sanoo kirjoittavansa pienelle piirille ihmisiä, hengenheimolaisilleen, kaltaisilleen kapinallisille ja toisinolijoille. Mutta ehkä Uschanov ei huomaa seuraavien kysymysten eroa: a) Kenen ongelmia käsitellään? b) Kenelle kirjoitetaan? Nämä eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Insinöörikin saattaa kirjoittaa kaupunkisuunnitelmastaan vain viidelle asiantuntevalle ihmisille, vaikka hänen suunnitelmansa koskisi miljoonien ihmisten ongelmia. Ehkä Wittgenstein ei luottanut massojen kykyihin ja taipumuksiin. (Tähän viittaa mielestäni se Tutkimusten esipuheen hyvin tunnettu lause aikojemme pimeydestä.) Tai sitten hän tosiaankin ajatteli käsittelevänsä pienten piirien ongelmia. Kovin epämääräiseksi tämä kaikki jää.

Uschanovin mielestä olisi voinut perustella paremmin, miksi päätin keskustella nimenomaan Wittgensteinin kanssa. Perusteluni olivat ja ovat edelleen seuraavanlaisia: Wittgenstein kiinnitti huomiota tietynlaiseen etiikan käsitteen ymmärtämisen tapaan ja sanoi, että se johtaa mielettömyyteen. Tämä käsitys on mielenkiintoinen. Edelleen Wittgenstenin erikoisesta etiikkaymmärryksestä puhuminen tukee vahvasti omaa näkemystäni, jonka mukaan ei voida noin vain olettaa käsitteiden yhteisyyttä. Lisäksi minulla oli Wittgensteinista sellaista sanottavaa, jota ei ole aiemmin sanottu, ei ainakaan julkaistussa muodossa. Koska häntä pidetään monissa piireissä tärkeänä henkilönä, ajattelin, että sanomisellani voisi olla laajempaakin kiinnostavuutta. Tässä lienevät perusteluni pääkohdat. Mutta kuten sanon kirjassani, olisin tietysti voinut puhua muustakin. Ainahan voi muusta puhua, sanoa jotain toista kuin sanoo. Uschanovkin voisi puhua vaikka puutarhanhoidosta ja jättää Ludwigin sikseen.

Mitäs me kuolleista kun on näitä eläviäkin. Kaikkiallahan heitä kuhisee.