Filosofinen vastaanotto ajatusten selvittämisenä


Filosofisten vastaanottojen "grand old man" Gerd Achenbach sanoi kerran, että ihminen on filosofinen olento, koska hän ei pelkästään ajattele vaan myös ajattelee ajatuksiaan, siis kykenee ajatukselliseen itsereflektioon. Tähän huomioon sisältyvällä sanalla 'ajatus' tulisi ymmärtää sekä ihmisen sisäistä, hiljaista ajattelutoimintaa että lauseiksi puettuja ajatuksia, joihin muut henkilöt voivat suhtautua ja ottaa kantaa.

Achenbachin huomion mukaan filosofia ei ole niinkään ajatusten ja ajatusten kohteen välisen suhteen selvittämistä eli esimerkiksi tiedettä. Siinä ei tehdä kokeita eikä suoriteta kyselytutkimuksia tai muita empiirisiä kartoituksia. Filosofia on pikemminkin tekemisissä itse ajatusten kanssa. Siinä kysytään, mikä on ajatustemme merkityssisältö, miten niitä voidaan perustella ja niin edelleen. Tämä erottelu ajatuksia koskevan ajattelun ja ajatusten kohdetta koskevan ajattelun välillä tulee havaittavaan muotoon Rodinin veistoksessa, jolle on annettu nimi "Ajattelija". Ajattelija on kääntynyt itseensä päin, muun maailman tapahtumat ovat hänelle sulkeistettuja, jopa yhdentekeviä. Juuri tällainen maailman sulkeistava asetelma on tyypillinen filosofialle silloinkin, kun se tapahtuu ihmisten välisenä keskusteluna. Tämä maailman syrjäyttäminen ei tietenkään tarkoita, etteikö filosofinen keskustelu voisi koskea ajatusten ohella myös ajatusten kohteita. Kyllähän se sitäkin tekee, ja itse asiassa ajatuksista puhuminen ilman ajatelluista asioista puhumista on mahdotonta. Ajatus on aina ajatus jostakin ja ajatuksista puhuminen on aina myös näistä ajatelluista asioista puhumista.

Filosofian ensimmäinen kysymys on "Mitä me ajattelemme?" Sokrates tunnetaan erityisesti siitä, että hän ei tyytynyt uskomaan ihmisten aina tietävän, mitä mieltä he ovat. Hän hylkäsi käsityksen, että ihmisen mieli on hänelle itselleen läpinäkyvä ja että ihminen ei muka voisi erehtyä omista ajatuksistaan. Sokrates kyseli itseltään ja muilta, mitä he ajattelevat, ja kuten Platonin dialogeista voidaan lukea, useat ihmiset saatettiin häpeään, koska he olivat ensin olleet varmoja siitä, mitä ajattelevat, mutta joutuivat sitten paljastamaan tietämättömyytensä.

Kysymys "Mitä me ajattelemme?" on keskeinen myös filosofisilla vastaanotoilla. Ihminen ei todennäköisesti tulisi vastaanotolle, jos hän uskoisi tietävänsä täsmälleen, mitä ajattelee ja miksi. Vastaanotolle tullaan silloin, kun tämä varmuus on syystä tai toisesta järkkynyt, siis kun ihminen ei enää usko tietävänsä, mitä hän ajattelee. Joskus tällaisen epätietoisuuden herättää jokin erityinen elämäntapahtuma, joskus jokin pidempiaikainen elämänsuuntaus, tendenssi. Ajatusten jäljittäminen tulee vaikeaksi jonkin elämänongelman tai kriisin seurauksena.

Olipa syy mikä hyvänsä, ihminen alkaa pitää itseään tietämättömänä, hän tuntee ymmärryksensä vajavaiseksi. Ajatus kiertyy tämän tietämättömyyden ympärille yhä uudestaan ja uudestaan. Ehkä hän sanoo sellaisia asioita kuin "En tunne itseäni", "En saa ajatusten rauhaa", "Ajatukseni ovat sekaisin" tai "En ymmärrä tästä elämästä mitään". Filosofiset vastaanotot ovat keskusteluita, joilla tätä ymmärtämättömyyttä yritetään hälventää.

Usein ihmiset eivät edes tiedä kovinkaan tarkasti, millaisesta kysymyksestä he haluavat puhua. Monesti se kysymys, josta aloitettiin, osoittautuukin mielenkiinnottomaksi ja eteen avautuu aivan uusia ongelmia. Ihmisillä on kuitenkin tarve ilmaista ajatuksiaan ja keskustella niistä. Ehkäpä mielessä vellovasta ajatusten massasta näin kiteytyy joitakin kirkkaita ajatuksia, sellaisia, joista ihminen voi sanoa: "Näin minä todella ajattelen, tässä on minun ajatukseni."

Ajatuksia voidaan muotoilla vastaanotoilla lauseiksi ja nämä lauseet ovat se yhteinen ja jaettu kokemus, josta käsin filosofi voi esittää omia kysymyksiään, huomioitaan, ehdotuksiaan ja väitteitään. Hänen tarkoituksensa on auttaa toista ilmaisemaan itseään, selvittämään ajatuksiaan, rikastamaan ymmärrystään. Pohdinta voi pitää sisällään sellaisia asioita kuin käsitteiden merkityssisältöjen pohdinta, ajatusten ennakko-olettamusten esiintuonti, päätelmien järkevyyden arviointi ja näkemysten välisten suhteiden selvittäminen. Tulos olisi jo sekin, jos ihminen saisi käsityksen, että hänen ajatuksensa ovat keskenään ristiriitaisia ja yhteensopimattomia. Hän voi sitten mielessään pohtia, pitäisikö tämä ristiriita yrittää poistaa, ja jos pitäisi, niin miten.