Ihmislajin asento on toisinaan vertikaalinen, mutta aikojen alusta saakka se on etsinyt olemassaolonsa materiaaliset edellytykset horisontaaliselta tasolta. Ihminen on kerännyt ja kaatanut puita, hän on metsästänyt, kalastanut ja viljellyt. Hänen katseensa on porautunut vain vähän maan pinnan alle tai lennähtänyt hiukan sen yläpuolelle, lintujen kaarteluradoille. Suurimman osan ajasta ihminen on puuhaillut välittömästi maan pinnan tasalla sijaitsevien esineiden kimpussa.

Moderni tekninen ihminen on edelleen horisontaalinen. Liikenne, teollisuus ja rakentaminen saavat käyttövoimansa hiilestä ja öljystä, joita kaivetaan korkeintaan muutamien kymmenien tai satojen metrien syvyydestä. Rakennuksia tehdään kivestä ja puusta. Metallit nostetaan heti maan pinnan alla sijaitsevista kaivoskuiluista. Vieläkin ihminen viljelee maata, metsästää ja keräilee marjoja.

Ekologiset katastrofit ovat tehneet selväksi, että ihmiseltä vaaditaan vertikaalisempaa olemassaolon tapaa. Hänen on opittava katsomaan suoraan ylös ja suoraan alas, kauas ja syvälle. Energian lähteiksi on otettava yhtäältä Aurinko ja toisaalta syvällä Maapallon sisuksissa myllertävä kuumuus. Maan pinnalla ja pinnan läheisyydessä sijaitsevat energialähteet - puu, öljy, hiili - on hylättävä. Tuulienergiakin merkitsee irtiottoa tympeästä, ikiaikaisesta horisontaalisuudesta.

Ihmisen tulee vetäytyä mielettömän laajoilta ravinnonkasvatusalueiltaan. On arvioitu, että lähes puolet rakkaan pallomme maapinta-alasta on erilaisia viljelyksiä tai karjankasvatusalueita - täydellistä luomakunnan hallintaa ja nöyryytystä. Kaupunkeja, vertikaalisen elämäntavan tyyssijoita, on sen sijaan vain prosentti tai kaksi. Ravinto on viljeltävä ja valmistettava kaupungeissa. Vertikaalisen maanviljelyn ja synteettisen ravinnon kehityshankkeet ovat kannatettavia.

Kiven ja metallin kaltaiset elottomat, planetaariset raaka-aineet ovat tärkeitä myös tulevaisuudessa. Mutta kaikki biosfääriin kuuluva ja siitä kuoleman jälkeen kehkeytynyt aines on koskematonta, rauhoitettua.

Vertikaalinen ihminen on kosminen. Hän elää aineesta ja energiasta, jota on ollut miljardeja vuosia ennen häntä, ja joka jatkaa olemassaoloaan ihmislajin jälkeen. Hän elää valosta, kaikkein kevyimmästä, ja planeetan sisuksista, kaikkein raskaimmasta. Keskiraskaan sarjan hän jättää rauhaan.

Kosminen ihminen tietää, että tekniikka mahdollistaa osittaisen irtautumisen luonnosta. Tutkimusalukset leijailevat avaruuden tyhjyydessä, ja maan päällä ihminen elää omassa, itse keksimässään maailmassa. Linkolan mukaan ihminen voisi olla ylimyslaji. Tässä on tuon ilmaisun konkreettinen teknologinen merkitys. Ihminen kohoaa, erottautuu, pelastaa.